Pieni tuulahdus tyttöjen touhuiluista

Me askarreltiin tänään Maijun ja muiden tyttöjen kanssa käsinuket. Jaksettiin kaikki keskittyä tosi hyvin, vaikka välillä pitikin odottaa vuoroa. Me jaksettiin yli kokonaisen tunnin! Sitten kun käsinuket oli tehty, niille piti saada jotain hienoa ja tyttömäistä koristetta. Siksipä keksimme tehdä niille kaulakorut! Lopuksi vielä kirjoitimme niille yhteisen tarinan. Tarinaa kerrottiin vapaamuotoisesti jokainen omalla vuorollaan ja Maiju kirjoitti tarkasti ylös kaiken sanomamme. Tällaista siis tänään.

ESKAREIDEN JOULUTARINA

ON PARRAKAS JOULUKUUN PÄIVÄ. KYLMÄ JOULUPUKKI VALMISTELEE JOULUAATTOA LUMISELLA KORVATUNTURILLA. KORISTEELLINEN PETTERI PUNAKUONO MUTUSTELEE PUNAISTA JÄKÄLÄÄ JA KERÄÄ VOIMIA HYVÄÄ AATTOILTAA VARTEN. JOULUPUKKIA ALKAA VÄSYTTÄMÄÄN JA HÄN NUKAHTAA TONTTUISEEN PIRTTIINSÄ.

Kirjoittanut Inka 7v.

Lasse-jänis tuli meille

Olipa yllätys suuri, kun Lasse-jänis tuli meille juuri.
Perjantaina sille koti esiteltiin,
Artturin lelut uuteen vieraaseen totuteltiin.
Illasta yhdessä jänöä paijattiin
ja harjalla jänön korvat suoraksi laitettiin.
Yöksi pääsi se lämpöiseen petiin,
Artturin kainaloon unien rekiin.
Lauantaina koitti päivä uusi,
Artturi aamulla hip hei huusi.
Vieraita meille ilmestyi, Kirsi-mummu ja Katri-täti jänöön tutustui.
Päivällä yhdessä leikittiin ja Lasse-jänis päiväunille laitettiin.
Sunnuntaina oli pihan siivouksen vuoro,

Tilaa RSS-syöte aiheesta RSS - blogit